Ihana itsenäisyys vs. lohduton yksinäisyys

Yksin matkustaessa tuntee jotain villiä vapauden huumaa. Vau, oon melko aikuinen kun osaan ite mennä oikeaan lentokoneeseen, liikkua uudessa paikassa ja tutustua uusiin ihmisiin ihan ite. On myös kauheen metropoliitti fiilis kun oon jo oppinu vaihtelee metroja sujuvasti, matkustettuani vain kerran väärään suuntaan, ja nappailee matkanvarrella take away-kahveja.

Sit toisaalta alkaa jo näin viikon jälkeen tympiä kun koko ajan täytyy ponnistella ja olla valmiustilassa. Kieliongelmien takia kaverisuhteiden hiominen on lähinnä energiaa vievä suoritus, jossa täytyy antaa itsestään mahdollisimman hauska ja seurallinen vaikutelma vaikka ei oikein osaakkaan sanoa kahta lausetta peräkkäin. Onneks ne tyypit joitten jengiin oon lyöttäytyny on tosi rentoja ja mukavia eikä mokailu tunnu kauheelta. Turhauttaa kuitenkin kun ei osaa ilmaista itseään. Miun vaihtarisisko Karo oli käymässä viikonloppuna ja ah ihana autuus! Sille sai puhua englantia! Saatoin kyllä hermostuttaa sen loputtomalla patoutuneella paapatuksella. Parin ekan päivän jälkeen myös tuntui että oon kuullut kymmeniä eri nimiä (joista muistan 2) ja jankuttanut yhtä monta kertaa omaa opiskelualaani ja kotimaatani. Pliis saisko jo vähän aikaa olla yksin? Ja oon kuvitellu että tykkään tutustua uusiin ihmisiin!

Myös kaikkien ongelmien ratkominen ihan yksin tuntuu raskaalta. Miulla ei oo tutoria tai "buddya" ja koordinaattori on sitä mieltä ettei hänelle kuulu muut kuin kasvatustieteisiin liittyvät asiat. Joista hän oli unohtanut mainita, ettei kyseisellä aineella ole lainkaan orientaatioviikkoa, mm. jonka vuoksi tulin tänne viikkoa etukäteen, ja että kursseille ilmoittautuminen loppui jo maaliskuun alussa, toisin kuin kaikkien muiden aineiden kursseille. Mitä sitä nyt pikku asioista! Eipä siinä sit muuta kun ekoille tunneille anelemaan opettajilta pääsiskö vielä mukaan. Oon myös juossu ympäri kaupunkia ja kampusta hoitamassa ilmoittautumisia ja pankkiasioita sun muuta. Jos tulee ongelma ja kysyy joltain mitä pitäis tehdä niin ne tuntuu juoksuttavan jollekkin toiselle taholle, jossa ehkä mahdollisesti saatetaan tietää. Kun viimein löysin jonkun joka osas auttaa niin pillahdin itkuun. Kyllä nolotti. Ja sit puolet ohjeista meni ohi kun pyyhin räkää ja mietin miten paljon nolottaa. Enkä oikeestaan ennen tuota hetkeä ollu älynny miten paljon stressaan näistä asioista. Yhtä aikaa kuitenkin tiedän että asioilla on tapana järjestyä, varmasti ens viikolla on jo ihan eri fiilikset kun pääsee muuttamaan omaan kotiin (joka on muuten kiva, kävin yhen tyypin luona siinä naapurissa) ja kurssit alkaa. Siis ne joille pääsen.

Kaikesta huolimatta täällä on kivaa! Hampuri on kaunis kaupunki, löytyy vanhaa ja modernia ja ihana boheemikaupunginosa. Yliopiston ympäristö on viihtyisää ja fiiniä ja yöelämä tietty hurjaa. Uusille opiskelijoille on jo järkätty parit kapakkakierrokset. Ekalla kerralla käytiin vaihtoehtoisemmissa (inhoon tota sanaa, miks käytän sitä?) chillausmestoissa ja tokalla suunnaattiin suoraan Reeperbahnin sykkeeseen. Se oli aika hirveetä, joka toisen puljun logossa oli tissit ja nimi "Funky Pussy Club" tai "Titty Heaven". Ihmiset örveltää ja värivalot vilkkuu. Meillä oli kuitenki hauskaa!

Kuten sanottu, miun "oikea" elämä täällä alkaa vasta ens viikolla ja oon ihan varma että kaikki tulee loksahtamaan kohilleen. Toisaalta syvällisesti ja positiivisesti ajateltuna vaikeimmat ajat on kaikkein opettavaisimpia. Henkinen kasvu on kivaa!

Hei rakas blogini!

Nimesin sinut mielikuvituksettomasti  Maijan vaihtoblogiksi, mutta sisältösi tuleekin sitten olemaan hurjuutta täynnä!  Saattaa olla, että en intoudu kirjoittamaan sinuun kovinkaan monesti, mutta koitetaan miten se yhteiselo tästä lähtee.

Lähtöön on nyt aikaa 8 päivää ja kaikki asiat on kutakuinkin hoidettu. Erasmus on onneks aika kivuton projekti eikä byrokratiaa oo ihan älyttömästi. Alussa oli vähän toivoton olo Hampurin yliopiston paskojen nettisivujen takia. Siellä tieto saattaa olla päivitetty niinkin äskettäin kuin vuonna 2007. Jos hyvin käy niin törmää viime lukuvuoden tietoihin ja voi päätellä että kai ne jutut suunnilleen samaan aikaan tapahtuu tänäkin vuonna.  Kun kurssitarjonnan lopulta löytää, kurssista ei yleensä saa tietää muuta kuin nimen. Mitä sitä nyt sisällöllä tai pistemäärällä tekee! Aion opiskella vähän kasvatustiedettä, vähän saksaa ja vähän enkkua. Hämmästyttävintä on, että suurin osa enkun kursseista järkätään saksaks. Mitä hittoa!? Mut ääh, pitää nyt vähentää tätä kyynisyyttä ja kehaista, että enkussa oli jotain tosi mielenkiintoselta ja erilaiselta vaikuttavia kursseja verrattuna Jyväskylään. 

Oon oottanu koko vaihtoa innolla, jossain tylsyyden syvimmässä kurimuksessa jopa sorruin selvittämään Google Street Viewn avulla miltä tuleva koulureitti näyttää. Kaikkein eniten just nyt ehkä jännittää, niin pöljää kuin se onkin, julkisen liikenteen käyttö ja paikkoihin perille pääsy, mielellään ajoissakin. Oon matkustanu suurkaupunkien metroissa onnistuneesti lähinnä vähemmän maalaisten oppaitten seurassa.  Ja miun pitää pärjätä yli viikko ihan yksin matkaten Hampuria edestakaisin! Vuokrasopimus nimittäin alkaa vasta huhtikuussa ja vaihtareille on ohjelmaa jo viikko ennen sitä. Varasin hostellin tosi ajoissa mut en vissiin tarpeeks, kun joka paikka oli niin täys että piti tyytyä johonki laitakaupungin tönöön. Hostelleissa on toki fiilistä mutta 9 yötä on aika kauan…

  

Muuten oikeestaan vaan innostaa, ei niinkään jännitä. Tavallaan luotan siihen että ainakin toisista vaihtareista saa helposti kavereita. Tosin olis kiva tutustua myös saksalaisiin jo kielitaidon kannalta. Ja toisaalta Pohjois-Saksassa on aiemman kokemuksen perusteella aika samanlainen meno kuin Suomessa, nyt tavallaan harmittaakin että en oo lähössä johonki Madagaskarille tai Filippiineille. Nääh, eipäs! On ihan hyvä syventyä yhteen kieleen ja kulttuuriin kunnolla, etenkin jos sitä aikoo joskus opettaa. Ja ehtiihän sitä vielä… 

Mutta nyt! Sanottuani hyvästit Joensuulle, tieni käy Jyväskylään raivaamaan tilaa alivuokralaiselle ja nautiskelemaan pareista vikoista bileistä, jotka suunnittelen huipentavani humalaisiin kiintymyksenosoituksiin ja kyynelehtimisiin. Etenkin illalliset teinibileet lienee aika otollinen tilaisuus tohon tarkoitukseen. Nähdään siis Hampurissa blogiseni!